TERVETULOA YLEISURHEILUKOULUUN!
Aamutreenit eivät sovi kaikkien aikatauluihin, joten tarjoamme mahdollisuuden harrastaa myös iltaisin. Iltayleisurheilukoulussa käydään kesän aikana läpi yleisurheilulajeja aitajuoksusta kuulantyöntöön ja pituushypystä viestijuoksuun sekä treenataan monipuolisesti lajeihin liittyviä taitoja ja ominaisuuksia. Yleisurheilun monipuolisuus tukee erinomaisesti myös muiden lajien harrastamista.
Ryhmä on tarkoitettu 7-10-vuotiaille (2016-2019 syntyneille) lapsille.
Ryhmää ohjaamassa Tarmon koulutetut ohjaajat.
Kesän treeniteemat tulevat näkyville nettisiviuille kesäkuun alussa.
TREENIAJAT
Torstai klo 18-19.30
KAUSI
Kesäkausi alkaa viikolla 23 ja päättyy viikolla 32. Yleisurheilukoulut kesälomailevat viikolla 27.
PAIKKA
Uusittu Kaurialan kenttä eli MV-Stadion. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan erikseen.
ILMOITTAUTUMINEN
Ryhmiin ilmoittautuminen Suomisportissa. Huoltaja luo itselleen tunnukset, liittää huollettavan tietoihinsa ja sitten ilmoittaa lapsen ryhmään.
HUOM. Ryhmät täyttyvät nopeasti!
HINTA
9 KERTAA eli kerran viikossa = 90e + jäsenmaksu 25e + lisenssi 34e (jos kyseessä on 2019 syntynyt lapsi tai lapsen ensimmäinen yleisurheilulisenssi hinta on 18e)
Maksu sisältää ohjatun toiminnan kerran viikossa, osallistumisen seuran järjestämiin kisoihin, osallistumisen pm-kisoihin (8-10-vuotiaat) sekä seurapaidan.
Jos lapsi on ollut mukana kevään toiminnassa, hänestä on jo maksettu lisenssi ja jäsenmaksu.
MAKSU
Maksu tapahtuu Suomisportissa. Kesän yleisurheilukoulumaksu ladataan "maksut" -välilehdelle ja se on maksettavissa 1.4.2026 alkaen. Varmistat paikan kesätoiminnassa vain maksamalla harrastusmaksut ennen toiminnan alkua, viimeistään 25.5.2026.
Urheilija liitetään seuran jäseneksi Suomisportissa ja jäsenmaksu latautuu myöskin "maksut"-välilehdelle.
Tarkemmat ohjeet jäseneksi liittymiseen: https://hameenlinnantarmo.sporttisaitti.com/seura/liity-jaseneksi/
Lisenssi hankitaan niin ikään Suomisportin kautta.
Tarkemmat ohjeet lisenssin hankkimiseksi: https://hameenlinnantarmo.sporttisaitti.com/seura/lisenssi/
LISÄTIETOJA
Urheilutoiminnan päällikkö
Annika Rosberg-Haavisto
p. 045 6084150
---
Järjestäjä: Hämeenlinnan Tarmo
Yhteyshenkilö: Annika Rosberg-Haavisto
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0456084150
Ilmoittautumisaika: 2026-03-12 – 2026-05-31
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!