SAJL tekniikkaleiri XXIII kutsuu kaikki 10-16-vuotiaat mukaan kesän parhaalle jefuleirille.
Liiton kesäleiri järjestetään kolmipäiväisenä eri pelipaikoille Pajulahden Liikuntakeskuksessa Nastolassa ma-ke 15.-17. kesäkuuta 2026. Eri pelipaikat harjoittelevat varusteet päällä kolme päivää Pajulahden maisemissa. Tehokkaan ja tiiviin opetuksen on tarkoitus kehittää leiriläisten henkilökohtaisia tekniikoita paremmiksi ja lisätä tietoutta puolustuksesta, hyökkäyksestä ja erikoisjoukkuepelaamisesta.
Tekniikkaleirillä ei ole scrimmage eli ottelunomaista harjoittelua johtuen leiriläisten ikä/kokoeroista. Harjoituksissa on varusteet päällä 2krt/päivä, mutta varsinaista pelaamista täydellä kontaktilla ei siis tehdä joukkue vs joukkue. Sitä korvataan lippupallopeleillä.
Leirin tarkoitus on harjoittaa taitoja ja liikkumista sekä pitää pelaajat ennen kaikkea pelikelpoisina seurojen otteluihin. Esimerkiksi linjamiehillä tämä tarkoittaa päivän toisessa harjoituksessa täysivauhtista liikettä, mutta isku voidaan tehdä esim. puskutyynyyn tai pop up dummyyn. Kyse on siis täyskontaktimäärien rajoittamisesta.
Leirillä puhutaan paljon englantia amerikkalaisten pelaajavalmentajien johdosta ja näin leiri toimii myös kielikylpynä. Harjoittelu tapahtuu pääosin pareittain. Lajiharjoituksissa leiriläinen saa itse valita mihin pelipaikkaryhmään hän haluaa osallistua.
Leiriläisiä testataan kasva urheilijaksi -ominaisuustesteillä sekä harjoitettavuuskartoituksilla. Testit tehdään jokaisen henkilökohtaista kehittymistä varten.
OHJELMA
MAANANTAI hyökkäyksen tekniikat
11.30-12.15 ilmoittautuminen ja lounas
12.30-14.00 luento ja majoittuminen (leiri-info, esittelyt ja jenkkifutiksen perusteet)
14.00-16.00 harjoitus 1 keinonurmikenttä (50m spurtti)
17.00-17.30 päivällinen
18.30-19.45 harjoitus 2 keinonurmikenttä (etunojapunnerrus)
19.45-20.30 sauna
20.30-21.00 iltapala
TIISTAI puolustuksen tekniikat
08.00-08.30 Aamupala
09.00-11.00 harjoitus 1 keinonurmikenttä (vauhditon pituushyppy)
11.15-11.45 lounas
11.45-14.15 lyhyt testiosuus punttisalilla, jonka jälkeen mahdollisuus oman kehon harjoitukseen (valakyykky kepillä, yhden jalan kyykky)
16.00-18.00 harjoitus 2 keinonurmikenttä (kuntopallon heitto alakautta)
18.00-18.45 päivällinen
18.45-19.45 luento – opiskelu ja urheilu Pohjois-Amerikassa, SAJL dual career opinto-ohjaaja Jyrki Lempinen
19.45-20.30 sauna
20.30-21.00 iltapala
KESKIVIIKKO – erikoisjoukkuepelaamisen taidot
08.00-08.30 Aamupala
09.00-11.00 harjoitus 1 keinonurmikenttä (kestävyyssukkulajuoksu)
11.15-12.00 lounas (huoneiden luovutus, kaikki varusteet tuodaan auditorioon)
12.00-13.00 luento auditorio
13.00-15.00 harjoitus 2 keinonurmikenttä taitokisa ikäluokittain)
15.00-15.15 leiritodistukset (suihku punttisali/Nikula) + kotiin
MONDAY - Offensive Techniques
11:30-12:15 Registration and Lunch
12:30-14:00 Lecture and Accommodation (Camp information, introductions, and fundamentals of American football)
14:00-16:00 Practice 1 on Artificial Turf Field (50m sprint)
17:00-17:30 Dinner
18:30-19:45 Practice 2 on Artificial Turf Field (push-ups)
19:45-20:30 Sauna
20:30-21:00 Evening Snack
TUESDAY - Defensive Techniques
08:00-08:30 Breakfast
09:00-11:00 Practice 1 on Artificial Turf Field (standing long jump)
11:15-11:45 Lunch
11:45-14:15 Short test session in the gym, followed by the opportunity for individual body exercises (front squat with a stick, single-leg squat)
16:00-18:00 Practice 2 on Artificial Turf Field (underhand medicine ball throw)
18:00-18:45 Dinner
18:45-19:45 Lecture – Study and sports in North America, SAJL dual career guidance counselor Jyrki Lempinen
19:45-20:30 Sauna
20:30-21:00 Evening Snack
WEDNESDAY - Special Teams Skills
08:00-08:30 Breakfast
09:00-11:00 Practice 1 on Artificial Turf Field (endurance shuttle run)
11:15-12:00 Lunch (check out of rooms, all equipment to be brought to the auditorium)
12:00-13:00 Auditorium Lecture
13:00-15:00 Practice 2 on Artificial Turf Field (skills competition by age group)
15:00-15:15 Camp Certificates (shower in the gym/Nikula) + Departure
Paikka: Pajulahden Liikuntakeskus, Pajulahdentie 168, Nastola. 20 km Lahdesta.
Valmentajat: Leirin opetuksesta vastaavat miesten maajoukkueen monivuotinen päävalmentaja Tuomas Heikkinen ja myöhemmin ilmoitettavat amerikkalaispelaajat ja -valmentajat.
Hinta: 290 euroa. Hintaan sisältyy majoittuminen, aamu- ja iltapala, lounaat ja päivälliset, kenttä- ja kokoustilavuokrat, leiripaita ja opetus. Leirimaksu ei sisällä henkilökohtaista vakuutusta, joka jokaisella osallistujalla tulee olla.
Tiedustelut: nuorisopäällikkö Heikki Halttunen +358 (0)40 5696644, sähköposti [email protected]
Ilmoittautuminen: Viimeistään pe 29.5.2026. Leirille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 40 pelaajaa. Leiri maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä, leirimaksusta ei saa laskua.
Leiri-ilmoittautumista ei voi perua. Mikäli et pääse osallistumaan leirille, ilmoita asiasta sähköpostitse [email protected]. Sairaustapauksissa palautamme leirimaksun lääkärintodistusta vastaan vähennettynä toimistokuluilla 20 €. Leiri voidaan perua järjestäjän taholta, mikäli tilanne niin vaatii tai mikäli ilmoittautuneita ei ole riittävästi. SAJL pidättää oikeuden muutoksiin.
---
Järjestäjä: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto
Yhteyshenkilö: Heikki Halttunen
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0405696644
Ilmoittautumisaika: 2025-12-08 – 2026-05-29
Maksimipaikkamäärä: 40
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!