Lasten miekkailupäiväleiri 8-14-vuotiaille

Kamppailulajit - Miekkailu
0.0 (0 arv.)
Kurssi
150 €
Hinta
5 päivää (8.6. - 12.6.) klo 00
Aika
Oulu
Sijainti
Kaikki tasot
Taso

Tiedot

Lasten iloiset miekkailupäiväleirit ovat loistava tapa viettää viikko liikkuen ja tutustuen uuteen harrastukseen!

Miekkailupäiväleiri on tarkoitettu 8-14-vuotiaille. Tämä leiri on maanantaista perjantaihin 8.–12. kesäkuuta.

Miekkailu on hauska harrastus, joka sopii kaikille. Miekkailupäiväleirillä opitaan miekkailun alkeet ja päästään myös ottelemaan ja kisailemaan. Miekkailuharjoitusten lisäksi ohjelmassa on paljon muutakin kivaa tekemistä, kuten monipuolisia liikuntaleikkejä ja pelejä.

Päivän aikana on niin vapaata kuin ohjattuakin liikkumista sekä leirimaksuun sisältyvä lämmin lounas. Leiri alkaa joka päivä jo klo 9.00, mutta paikalle Oulun Miekkailuseuran salille voi saapua jo kello 8.00 alkaen. Ohjattu toiminta päättyy kello 15.00. Ohjaajien kanssa on hyvä sopia etukäteen mihin aikaan lapsia tullaan hakemaan, mutta salille on mahdollista jäädä liikkumaan ja odottamaan esimerkiksi vanhempia aina kello 17.00 saakka.

Aiempaa miekkailukokemusta ei tarvita, muttei siitä ole haittaakaan, eli sekä jo harrastaneet että aloittelijat ovat tervetulleita!

Leirimaksu on 150 euroa (seuran jäsenille 130 euroa). Leirivarusteiksi tarvitaan juomapullo, sisäpelikengät, pitkälahkeiset urheiluhousut ja t-paita. Lisäksi tulee varautua myös ulkoiluun sopivilla varusteilla (ulkoliikuntakengät ja joko shortsi- tai verryttelyasu).

---
Järjestäjä: Oulun Miekkailuseura ry
Yhteyshenkilö: Salla Ahonen
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0409649482
Ilmoittautumisaika: 2026-02-11 – 2026-05-25

Avainsanat
lapset, leiri
Aika
maanantaina 8.6.2026 – perjantaina 12.6.2026
00:00 – 00:00
Sijainti
Alasintie 3-7, 90400 Oulu, Suomi
Leiripaikkana toimii Oulun Miekkailuseuran sali lähes suoraan Joutsensillan alla, kuntokeskus Liikun naapurissa. Hyvällä säällä leirillä myös ulkoillaan.
Oulu

Arvioi aktiviteetti

Jaa kokemuksesi auttaaksesi muita päättämään!

Muiden arvostelut
Ladataan arvosteluja...
Sijaintikartta

Lisää kalenteriin

Tallenna aktiviteetti kalenteriisi

Jaa tämä aktiviteetti

Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!