Tule mukaan viihtymään ja oppimaan uutta Neitikosken turvallisiin huippu olosuhteisiin. Kurssilla käydään läpi laajasti freestylemelonnan perusteita aina surffauksesta ja kajakin hallinnasta vaativampiin liikkeisiin. Kokenut ohjaaja huomioi valmennuksessa jokaisen kurssilaisen henkilökohtaisen tason, joten kurssille voi osallistua kaiken tasoiset melojat. Vaatimuksena leirille on eskimokäännöksen osaaminen virtaavassa vedessä sekä halu oppia uutta. Leiri alkaa perjantaina klo 15.00 ja päättyy sunnuntaina noin klo 14.00. Jokainen leiriläinen meloo leirin aikana neljä settiä (pe 1, la 2, su 1). Lisäksi leirin ohjelmaan kuuluu oheisharjoittelua maalla. Kirjaa ilmoittautumisen lisätietoihin mihin aikaan perjantaina ehdit paikalle. Kurssille mahtuu 12 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssilaiset käyttävät omia melontavarusteita. Leirin hintaan sisältyy mökkimajoitus.
Leirin valmentajana ja päävetäjänä toimii Puolalainen ammattivalmentaja Bartosz Czauderna. Bartosz pystyy kokeneena valmentajana työskentelemään monipuolisesti kaiken tasoisten koskimelojien kanssa aina vasta-alkajista arvokisamitalisteihin. Kurssin opetuskielenä on englanti.
Peruutusehdot:
Osallistumisen voi perua 14 vrk ennen tilaisuutta, jolloin maksu palautetaan kokonaisuudessaan.
Tämän jälkeen osallistumismaksusta palautetaan 50 %. Peruutuksista on ilmoitettava aina. Maksua ei palauteta ilmoittamatta jättäneille.
Sairaustapauksissa palautamme koko kurssimaksun. Lääkärintodistus pitää toimittaa tilaisuuden vetäjälle tai toimistoon. HUOM! Kaikissa peruutustapauksissa pidätämme toimistokulut 15 €.
Huom! Leiriläiset eivät ole vakuutettuja järjestäjän toimesta. Huolehdithan, että sinulla on vakuutus tai vakuutuksellinen kilpailulisenssi.
---
Järjestäjä: Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry
Yhteyshenkilö: Visa Rahkola
Sähköposti: [email protected]
Ilmoittautumisaika: 2026-03-14 – 2026-08-06
Maksimipaikkamäärä: 12
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!