Air pilates eli ilmapilates -tunti on pilates menetelmän mukainen keskivartaloa aktivoiva harjoitus, jossa tehdään syviä tukilihaksia vahvistavia liikkeitä katosta riippuvan liinan (fabric hammock) avulla ja matolla. Harjoituksessa aktivoidaan selkärangan hyvinvointiin ja ryhtiin vaikuttavia lihasryhmiä sekä hengityselimiä.
Liina toimii apuvälineenä helpottaen liikkeitä tai tuoden lisähaastetta harjoitukseen.
Pilates menetelmän mukaisia harjoitteita tehdään liinassa istuen, maaten ja seisten, liinaan nojaten tai liinassa riippuen. Liinan avulla riippuen annetaan maan vetovoiman avata kehoa ja erityisesti selän aluetta luonnollisesti.
Ilmapilatestunneilla turvallisuus on keskeinen asia. Seuraamalla alla olevia ohjeita takaat itsellesi mahdollisimman mukavan ja turvallisen harjoituksen.
Lue alla olevat ohjeet ja kuittaa allekirjoituksellasi ja nimenselvennyksellä.
1. Pukeudu mieluiten ihonmyötäisiin pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan.
2. Ennen tuntia poista kaikki näkyvillä olevat korut (kaulakorut, sormukset, korvakorut), jotta ne eivät tartu liinaan ja vahingoita kangasta.
3. Hiukset on hyvä pitää kiinni ponnarilla, sillä nipsut, klipsit ja pinnit voivat tarttua liinaan.
4. Jos sinulla on pitkät kynnet tai rakennekynnet, kysy ohjaajalta ohjeita otteisiin, jotta liina ei vahingoitu.
5. Kuuntele ohjaajan ohjeet aina loppuun asti. Älä lähde tekemään liikkeitä itsenäisesti, vaikka tietäisit miten ne tehdään. Liinaan mennään vasta kun ohjaaja antaa siihen luvan.
6. Jokainen osallistuu harjoitukseen omalla vastuulla ja tiedostaa ilmassa tehtävän harjoituksen riskit. Tunnin ohjaaja tai Somatic Studio ei vastaa loukkaantumisesta harjoituksessa.
7. Ilmapilates ei ole paras harjoitusmuoto, jos kärsti korkeasta verenpaineesta, tasapainohäiriöistä tai olet raskaana.
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!