Ilma- eli aerialjooga on harjoitus, jossa hyödynnetään kattoon kiinnitettyä pitkää silkkiä. Silkin avulla on mahdollista lisätä kehon liikkuvuutta, voimaa ja tasapainoa turvallisesti ja tuetusti. Erityisesti silkin avulla voidaan toteuttaa ylösalaisia asentoja – inversioita – turvallisesti ja niskaa kuormittamatta. Näiden ominaisuuksien vuoksi ilmajooga on erinomaista palautusta esimerkiksi istumatyön – tai muuten staattisen työn tekijöille. Silkkien avulla harjoitellaan myös joogan perinteisiä asanoita tuetusti ja niihin rauhallisesti syventyen.
Ilmajoogatunnit toteutetaan pienessä (max. 11hlö) ryhmässä, jolloin ohjaaja ehtii avustaa kaikkia käyttämään silkkiä turvallisesti.
Ohjaajamme ovat ammattitaitoisia ja voit rohkein mielin tulla tutustumaan tuntiin – mainitsethan ohjaajalle, mikäli olet tulossa tunnille ensimmäistä kertaa tai jos sinulla on erityistarpeita terveydentilan tai tuki – ja liikuntaelimistön osalta. Tällöin ohjaaja osaa antaa riittävästi variaatioita ja tarkentavia ohjeita sinulle, jotta saat harjoituksesta mahdollisimman paljon irti.
Otathan huomioon seuraavat seikat tullessasi tunnille:
Tunti ei sovi raskaana oleville.
Ikäraja 15v. Tulethan tunnille hyvissä ajoin. On tärkeää, että ehdit rauhoittua ennen harjoitusta, jotta pystyt keskittymään ja tekemään liikkeet turvallisesti kehoa kuunnellen. Tee liikkeet aina vasta ohjaajan ohjeiden jälkeen – välillä tunnilla saatetaan kääntyä esimerkiksi ylösalaisin ja roikkua ilmassa. Näin haluamme välttää kaikki tapaturmat.
Puhdista meikki kasvojen iholta, vältä voimakkaita hajusteita ja siirry silkkiin mahdollisuuksien mukaan puhtaissa ja kuivissa vaatteissa. Haluamme, että silkit pysyvät puhtaina ja allergiaystävällisinä kaikille joogeille. Vaikka ohjeiden mukainen harjoitus on turvallista, on silti hyvä huolehtia, että sinulla on voimassaoleva tapaturmavakuutus. Tunneille osallistut omalla vastuulla.
Ilmajoogassa tarvitaan joogamatto, Mattovuokra 4€.
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!